perjantai 28. maaliskuuta 2014

floral print skirt

Nyt olisi vuorossa maanantain ostoksien esittely. Eli tosiaan ostin H&M:ltä tuon korkeavyötäröisen kukkahameen. Aluksi katselin aivan perus mustaa samanmallista hametta, mutta koko S oli ainakin sillä hetkellä jo loppunut. Kuitenkin kun sovitin tuota kukkahametta, niin tiesin heti, että tämä mun on ihan pakko saada. Tuossa alempana onkin kuva sitten siitä miten yhdistin hameen asuksi, ja tuo asu olikin päällä keskiviikon Club Escapen Kirjoitusten Kaatajaisissa. H&M:ltä ostin vielä alennuksesta 10 eurolla alempana näkyvän mekon, jonka ajattelin laittaa viikonloppuna ystäväni 19-vuotis syntymäpäiville.
Lopuksi haluan sanoa, että iso kiitos kaikista ihanista kommenteista, mitä edelliseen postaukseen tuli ja iso sydän myös uusille lukijoille! Te niin inspiroitte mua innostumaan bloggaamisesta enemmän!

IMG_9022
Hame H&M, laukku Cubus, paita H&M, koru lahja.

2xkukkaa
blingbling

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Springtime

Oi, että rakastan kevättä. Mentiin tänään kuvailemaan Lauran kanssa Jyväskylään. Oli ihanaa tarjeta farkkutakissa, laittaa aurinkolasit päähän ja nauttia kevätauringon lämmöstä. Käytiin Lauran kanssa myös pikaseen katselemassa vaateliikkeet lävitse ja mulle tarttu ylläri taas pari uutta vaatetta matkaan, voisin esitellä ne teille huomenna. Eilen ilta mulla meni Escapen tiimin kokouksessa, jonka jälkeen menin viettään tyttöjen iltaa Sonjalle. Huomenna ohjelmassa koulujuttuja, jotka ovat jääneet rästiin.. noh ei auta, kuin tehdä.

Ihanaa viikon alkua teille! 

 
Takki Vero Moda, paita Terranova, farkut Dr.Demin, kengät Converse, laukku H&M, kaulakoru H&M, kello lahja.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Sopivasti onnellinen

Huhhuh nyt on sitten ohitse yo-kirjoitukset, en osaa sanoin kuvailla kuinka hyvältä tällä hetkellä tuntuu.
Perjantaina viimeisenä koitoksena oli filosofia, joka oli kyllä hieman haastava.Olin kuitenkin jo kahden jälkeen valmiina. Mama tuli hakemaan koulusta ja kävimme ulkona syömässä. Oli ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa, vietimme kunnon äititytär laatuaikaa. Illalla lähdimme Kiian ja Sofian kanssa ajelemaan ja nappasimme mukaan meidän ihanan inttipojun Tonin. Myöhemmin illasta tiemme vei Escapen Vibe bileisiin.Tänään oli ihana herätä myöhään ja tietää että voi vaan olla, ei ole kiire mihinkää.
Tällä kertaa kuvituksena on puhelimesta löytyviä sekalaisia kuvia. Ai niin kiitos kovasti haasteista ja postausideoista mitä on tullut! Toteutan ne tässä lähipäivinä, joten pysykää kuulolla :-D


1. [x] yhteiskuntaoppi  2. Pientä herkuttelua lukemisen ohella

 3. Täydellinen tuoreista banaaneista ja mangosta tehty pirtelö 4. Perus kouluasu, lukulomalla tuli harvoin laittauduttua, kun olin aina vain jossain löllövaatteissa kotona.

5.&6. Ihanien koirien hoitamista ja samalla ikävöin omaa koiraani, joka on maman luona

7. Hassuttelu kuva kesältä, ikävä kesää ja Lauraa. 8. Avokado halloumijuusto salaatti, nam!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

PersunMall ♥

 Tässä viime päivinä olenkin tutustunut Persunmall nimiseen nettikauppaan. Osa teistä saattaakin tietää tämän monipuolisen muotivaatteita myyvän nettikaupan, jos et niin käy ehdottomasti tutustumassa valikoimaan. Kokosin hieman erityylisiä vaatteita kolmeen eri kollaasiin, toivottavasti löytyy jokaiselle mieleisiä vaatteita. Kuvissa vilahtaa myös tuttu suomalainen malli Anna-Sofia Ali-Sisto, joka luo hienoa uraa muotimaailmalla. Nyt kuitenkin löpinät sikseen ja esittelemään näitä uutuuksia.




1. Tämä college paita olisi täydellinen niinä päivinä, kun kaikki menee pieleen Product link 2. Ihan suosikki kevättakki tuolta, hintaakin olisi vajaat 30€ Product link 3.  x 5 Product link 4. Alle 20€, tyylikäs löytö! Product link


1. oma suosikki♥  Product link  2. Kevyen näköinen, sifonkinen kauluspaita Product link
3. Täydellinen kesä kaulakoru Product here 4 & 5 Product link &  6. Monikäyttöiset avokkaat Product link  7. Helppo ja yksinkertaisen tyylikäs Product link 


1. Oudot kengät, josta kuiten pidän Product link  2. 15,50€ Product link 3. Suloinen pallopaita Product link 4. Printti mekko Product link 5. Jokainen nainen tarvitsee ainakin yhden tälläisen laukun Product link

Tämänlaisia kollaaseja tällä kertaa, mitäs pidätte? Löytyikö omia suosikkeja? 
:)

tiistai 11. maaliskuuta 2014

two spring outfit

Rakastan eniten aamuja, jolloin saan herätä rauhassa ilman herätyskelloa, aurinko pilkottaa verhojen takaa ja kahvin tuoksu leijaileen keittiöstä. Vaikka ylioppilaskirjoitukset stressaavat kaiken aikaa, silti pienillä jutuilla, saa stressin hälvenemään hetkeksi pois. Aamulla kuvasin teille, kaksi keväistä asua. En tiedä, oletteko huomanneet, että olen aivan rakastunut mustaan nahkaan ja niitteihin. 
mitä muuten pidätte asuista?

Farkut Dr.Denim, paita Zara, aurinkolasit Glitter, puhelinpussi Cubus, Kengät Mic Mac


Farkut Dr.Denim, paita H&M, laukku Forever 21

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Another love


Sunnuntai-iltaan ei sovi mikään niin hyvin, kuin rentouttava musiikki ja pehmoinen paita.Viikonlopun aloitin viettämällä ystävien kanssa herkutteluiltaa meillä. Lauantaina nautin huomiosta, kuten varmasti moni muukin nainen, olihan naistenpäivä :-) Loppu viikonlopun olin hoitamassa tutun koiria ja uppouduin yhteiskuntaopin pariin. Tuleva viikko tulee olemaan streessaavin pitkään aikaan, nimittäin kirjoitan viikon aikana äidinkielen, yhteiskuntaopin ja englannin yo-kokeet. Nyt lähden kuitenkin nukkumaan, sillä hyviä yöunia ei voita mikään. 

torstai 6. maaliskuuta 2014

Dance until dawn

Tänään innostuin tutkimaan vaatekaapin sisältöä ja kokoamaan uusista, sekä vanhoista vaatteista asukokonaisuuksia. Kun kävimme tiistaina Lauran ja Sofian kanssa kahvilla poikkesimme myös Seppälän alennusmyynnissä. Sieltä mukaani tarttui kuvissa nähtävät niittiset matalat avokkaat ja shortsit. Nämä uudet kivat heräteostokseni päätin yhdistää viime kesän suosikki toppiin, sekä pikku laukkuun. Nyt odotellaan vain lämpöisiä kelejä, jotta pääsee tuotakin asua käyttämään. Mitä mieltä olette tämänkaltaisista postauksista, hot or not?

 
Kengät Seppälä, paita H&M, laukku H&M, housut Seppälä

tiistai 4. maaliskuuta 2014

You can make it feel so real



Tällä hetkellä nautiskelen kuumasta kaakaosta ihanissa löllövaatteissa ja samalla ajattelin kirjoitella teille päivän kuulumisia. Aamulla kävin matikan preppaus tunnilla, jossa käytiin lävitse viime hetken vinkkejä yo-kokeeseen. Noiden tuntejen jälkeen keitin kahvit ja aloitin lukemaan yhteiskuntaoppia, sen parissa kuluikin pitkä tovi. Kunnes viiden aikoihin lähdimme Lauran ja Sofian kanssa käymään ajelemassa ja kahvilla. Samalla me blogisiskokset nappasimme parit asukuvat päivän asuista. Tuohon ylös vielä laitoin teille yhden suosikki cover biisin, jota oon kuunnellut tässä lähiaikoina todella paljon. Nyt kuitenkin palaan hetkeksi filosofian pariin.

Ihanaa viikkoa teille!


 Koru Ur&Penn, paita H&M, kello Lahja, housut Dr.Denim Kengät Converse



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Bloglovin ♥

Nyt löydät myös minut Bloglovinista:
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

19+20+18+18 synttärit


Olin lauantaina juhlimassa ystävien kanssa, Lauran, Kanervan, Ainon ja Heikin yhteissynttäreitä työviksellä. Ilta oli täynnä tanssimista (särkee vielkin jalkoja..:D) paljon nauramista ja uusi tuttuja. Mulla oli myös mukana mun uusi fisu objektiivi, jota en kyllä kerennyt kovin paljoa käyttämään, sillä mun ilta meni suurimmaksi osaksi tanssilattian puolella. Tässä kuitenkin muutamia kuvia illasta.




synttärisankarit